perjantai 28. helmikuuta 2014

PIkku juttuja

Aika se vaan kuluu niin nopeaa.
 Se on toisaalta hyvä asia, ollaanpa aina lähempänä kesää!

Viimeviikolla mulle iski joku ihme inspis. 
Töiden jälkeen siivosin ja alkoi ärsyttämään makuuhuoneemme sängynpäätyseinä. 
Suit sait sudin sen mustalla liitutaulumaalilla. 

Tein siitä sellaisen sutaistun oloisen, mutta en tiedä, 
ehkä se olisi parempi ihan tasaisen mustana. 
Lastulevyissä on liikkumisraot, jotka olisi vissiin pitänyt kitata tai jotain, 
mutta ei oo niin justiinsa meikäläisen hommissa!
Makkarissa oli tuollaiset kirsikan väriset kaapistot. 
Käytännöllisethän ne on, mutta väri ei ole ihan meidän lempparia.

 Näillä mennään kuitenkin.


ennen seinä oli keltainen...

Viime vuonna sain ystävälliseltä naapuriltamme Unikkoverhot tupaamme.
 En ehkä itse olisi just Unikkoverhoja ostanut,
 mutta nyt kun ne on vaihdettu taas ikkunaan,
niin on ne kivan keväiset.
 Ja tuovatpahan vähän väriä tähän tupaan. 



Viime vuonna kokeilin ensimmäisen kerran talvettaa pelargonioita. 
Hyvin onnistui ja myös ottamani pistokkaat lähtivät hyvin kasvuun.
Tänä vuonna aion tehdä saman.
Muutaman pienen pistokkaan otin jo viime viikonloppuna. 
Pitää ottaa kunnon pistokkaat, 
kun vaihdan talvehtineeseen pelakuuhun mullat ja teen kevätleikkauksen.

Puutarharhainnostukseni on tällä hetkellä enemmän intoa kuin taitoa.

 Aika näyttää, miten sen kanssa käy.



Kesää odotellessa.
Mukavaa viikonloppua! Täällä vietetään flunssaista etätyöpäivää!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän iltana

Ystävänpäivän iltana on hyvä muistaa, 
miksi vaikeatkin asiat ovat aina voitettavissa.
 Tietää, että löytyy joku, jolle voi kertoa huolet ja murheet. 
Joku, jonka kanssa voi nauraa vedet silmissä,
joku, jonka tiedän pysyvän elämässä, 
vaikka aikaa ja matkaa tulisi väliin. 

Joku joka on
 ystävä. 

Hyvää ystävänpäivää! 





Ja erityiskiitos Marille näistä kukkasista! 

maanantai 10. helmikuuta 2014

Löytöjä .. ehkä?

Blogini luottolukijoilta tuli viikonloppuna huomautus siitä, etten ole pitkään aikaan blogia päivitellyt. Ei vaan ole tullut tehtyä mitään sen ihmeempiä.

Täytyy kuitenkin korjata tilanne, etten menetä lukijoita!

Viikonloppuna kävin paikallisen Spr-kirppiksen loppuunmyynnissä. Menin hakemaan sieltä lähinnä askartelukäyttöön vanhoja kirjoja. Mukaan tarttui muutakin.




Vanhat pitsireunusverhot aittaan tai saunaan kesäksi, pari erilaista tapettirullaa, kannu, jonka tunnistin paikallisen keraamikon tekemäksi. Savikupit kissoille ruohon kasvatukseen ja vielä koko satsille kassi. Tuo kassi on kyllä aika retro, ehkä vähän liiankin. 

Ja arvatkaa paljonko makso?
 Koko satsi 1,30€!
 Kirppiksellä oli kaikki tuotteet 0,10€/kpl, vähän jo liian halpaa. 
Onneks ei sentään ilmaista :)


4



Innostuin lukemaan yhtä ostamaani vanhaa kirjaa, ja jäin koukkuun. Ihana oli lukea 1940-luvulle sijoittuneesta elämästä ja nuoresta rakkaudesta. Romantiikkaa parhaimmillaan. Ahmin kirjan viikonloppuna ja elin mukana ihan täysillä.
 Jotekin minua kiehtoo kaikki vanhat asiat, 
en tiedä johtuuko se tästä vanhasta kodista, jossa asumme, vai mistä. 
Monesti ollaan isännän kanssa mietitty, 
että minkähänlaista porukkaa talomme tuvassa on aikoinaan istuskellut.

 . 

Loppuun vielä kuva "askarteluhuoneeni" ilmoitustaulusta. 
Se on tosi kätevä käytössä. Yhden pyykkipojan alle kun mahtuu 
vaikka kuinka monta lippua ja lappua.


Mukavaa viikon alkua!