maanantai 22. syyskuuta 2014

Värejä

Syksy hiipii... 
Puutarhassa on kuitenkin vielä ihania värejä.

Vietin viikonloppuni täysin työn merkeissä reissaten.
 Takki tyhjä.
 Nyt katsellaan vain kuvia. 













 Kurjet lentelivät isona aurana kohti etelää.
Hyvää matkaa, nähdään taas keväällä. 

Mukavaa viikon alkua!



perjantai 5. syyskuuta 2014

Saunan sähköt

Onni on oma sähkäri. 

Sähkäri se taas karautti Volvollaan pihaan ja laitteli meille saunaan sähköt! 

Kyllä nyt näkee. 
Pihaurakan yhteydessä kaivettiin kaapelit sähkökaapilta saunalle valmiiksi ja 
nyt mr. sähkäri asensi ne saunalle.
 Ulkovalot jäivät vielä tekemättä, sen verran oli kiire aikataulu,
 mutta saunan sisällä jo näkee. 
Vähän aluksi mietitytti tuo saunan sähköistys, ajattelin että tunnelma menee, 
kun ei voi enää kylpeä kynttilän valossa. 
Mutta toisaalta, onhan se nyt vähän turvallisuusriskikin ja
 eihän ne kynttilät saunan kosteudessa oikein hyvin valaise. 


kuva kaapelinkaivuusta.









Sähkäri esitti minulle led-valoja saunaan. 
 Ajatus vähän vierastutti minua.
 Eihän nyt vanhaan saunaan voi laittaa mitään nykyajan hömpötyksiä. 
Sähkärillä oli kuitenkin ihan hyvät visiot. 
Harmi kun kuvaaminen ei oikein anna oikeutta saunan tunnelmalle. 
Kiitos jälleen kerran sähkärille!



Kyllä ne sinne passas. Eivät ole todellisuudessa näin
kirkkaat kuin kuva antaa ymmärtää. 

Jos tarkkaan katsoo niin näkee päivällä otetusta
 kuvasta ledien pienet kuviot. 



Ledien lisäksi laitettiin ihan tavallinen saunanvalaisin,
 joka käsiteltiin harmaalla vahalla ennen laittoa

Välieteisen pimeyteen tuli ihan peruslamppu.

Valoa pimeneviin iltoihin!