perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lomaa kaivataan


Vihdoinkin sadepäivä! 
Ilma raikastuu ja minäkin voin hyvillämielin työviikon jälkeen löhötä kotona.
 Ja vielä kun ukkonenkin jyrähteli, 
 niin sähkövehkeetkin piti pitää sammuksissa.

Onneksi tuli aurinkoisina päivinä näpsittyä kuvia kännykällä, jotta voi niitä nyt tänne ladata. 


Viime viikolla palasin viiden päivän työ- ja vapaa-aikareissultani
 ja kotona oli ihanaa, 
mikä tuoksu! 

Lauantai oli minun ainoa vapaapäivä, joten silloin innostuin touhuamaan kotona. 
Laittamaan kukkia, pesemään grillikatoksen, öljyämään kalusteita,
nyppimään rikkaruohoja, 
käymään järvellä, pieniä arjen juttuja, joita kaipasin niin reissussa. Olen ilmeisemmin koti-ihminen. Pihastamme ei kuitenkaan juurikaan huomaa, 
että siellä olisi joku uurastanut. 
Ikuisuusprojekti, mutta olkoon.. 



 Kaksi hikistä viikkoa ja sitten Koivulan emäntä lataa akkujaan. On ollut ehkä raskaimpia työvuosia, mitä muistan. Kai se on se vastuu, joka painaa. 
No joo, se työstä! 

Ollaan siirrytty kokonaan aittamajoitukseen. Kolme viikkoa jo ollaan nukuttu aitassa. Aamulla (oikeastaan jo aamuyöllä) on ihana herätä, kun linnut laulelevat jo kovasti. Ja iltaisin on niin ihana katsella aitan kongilta laskevaa aurinkoa. Kyllä ne työstressit siinä sitten aina unohtuu :)  







Stressittömiä päiviä Koivulassa piipahtaneille! 




6 kommenttia:

  1. Ei juhannuksen tienoilla olisi Koivulan aitassa huonetta vapaana? :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin ihanalta :) varo vaan, irtisanoudun ja muutan teidän aittaan :D
    Tsemppiä työrutistuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja jos haluat joskus sormet multaan- terapiaa, niin tervetuloa! :)

      Poista
  3. Ihana aitta, mikäs siellä nukkuessa!!! Koita jaksaa vielä pari viikkoa töissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tsempeistä, eiköhän tää tässä mee! Ja aitta on kyllä kiva paikka, kun emme omista mitään ilmalämpöpumppua tai vastaavaa viilennyskonetta.

      Poista