sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pihan lisävalaistusta

Ollaan asuttu Koivulassa jo kolme vuotta! 
Kylläpäs se aika on hurahtanut nopeasti. 

Kesällä on ihanaa, kun on paljon tilaa ulkosalla, 
mutta näin syksyn synkässä pimeydessä tuntuu, 
että käytettävissä oleva tila pienenee minimiin. 
Siihen ongelmaan auttaa sähkömies. 

Niin kuin jo aiemmin kerroin, 
kaivettiin piharemontin yhteydessä saunalle sähköt
 ja matkalle muutama paikka ulkovaloille.
Matka pimeässä kaltevassa maastossa saunalle on ollut aina yhtä ankea. 
Sitä ei paljon lyhdyillä valaista. 
Nyt sähkärin avustuksella matka saunalle on valoisa!
 Sähkäri se jaksoi yhden viikonlopun ahkeroida ja nyt meillä on valaistu reitti saunalle. 

Valoja oli vähän hankala kuvailla, mutta hyvät ne on. 






Eikös halloweeni oo tässä ihan pian, parin viikon päästä?
 Sain tämmösen kurpitsan, josta tekaisin 
eilen amerikkalaista kurpitsapiirakkaa. 
Piirakka oli hyvää, mutta sen ulkonäkö ei, joten ei kuvia. 
Kurpitsasta askartelin lyhdyn.



Mitäs muuta tänne kuuluu? Rempat on nyt tauolla. 
Eteisessä olis lattiat ja seinät valmiina, kynnykset ja viimeistelyt puuttuu.
 Ehkä jouluksi. Ja kaappi. Eteiseen pitäisi löytää sopiva kaappi. 
Ja kyllähän tuo talon toinen pääty odottelee remonttia.
 Siinähän se odottelee. Ja makkari. 
Sinne olis kiva saada tapetit.
 Ennen kuin ryhdytään mihinkään remppoihin,
 lämmitellään täällä vaan takkaa ja nautitaan lämmöstä.
 Ja leivotaan välillä :)   


Virtaa syksyyn!