maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kevättöitä ja muuta höpinää

Puutarhassa alkaa olla viimeinkin lumet sulaneet. Ja meikäläinen on päässyt hommailemaan siellä. Hommailu tuntuu kyllä aikas uuvuttavalta, sen verran on tuo pihanlaitto 
vai-hees-sa! 
Piha tarviis ison annoksen kaivinkonetta, hiekkaa ja multaa. 
Jotkut kohdat kuitenkin jää kutakuinkin ennalleen, joten ihan turhaan en oo pihalla hillunut.


Viime vuonna kummisetäni kävi leikkailemassa meidän omenapuita ja opasti mua leikkaamaan myös marjapuskia. Jostain kumman syystä viime vuonna marjapuskien leikkaaminen jäi niiden setäni leikkaamien kahden "mallikappaleen" leikkaamiseen.

Lauantai-iltana ja eilen päätin sitten antaa vähän kuivahtaneille ja rönsyileville marjapuskille kyytiä, jotta niistä olis sitten hieman helpompi poimia marjoja. 
Myös vattumaa olis vähän kunnostuksen tarpeessa. 
Etenkin viimevuotiset marjoneet oksat pitää leikata ja olishan se kiva, kun vatut olis ees jotenkin rivissä tuettuina.

yllättäen sain seuraa..


Näin ihanat harmaat kuvat tältä päivältä. 

Edellisessä postauksessa kerroin leivontaoperaatiosta. Kerrasta viisastuneena ja itselle muistiksi: 
polta ensin telineellinen takassa
 ja sitten toinen leivinuunissa
 niin riittää lämpöä.

 Poltin nimittäin pelkässä leivinuunissa puita ja lämpö alkoi hiipumaan ja jouduttiin laittamaan takkaan vielä kevyet tulet, että saatiin kaikki paistettua. Veikeä juttu, mutta kai tuo vaan on niin iso laitos tuo takka että pelkkä yläosan lämmitys ei riitä.
 No okei, oli meillä kyllä aikalailla paistamistakin.






Ja tervetuloa kevät!

2 kommenttia: