sunnuntai 25. elokuuta 2013

Raikasta

Raikkaat ilmat ovat saapuneet, mutta vielä on ollut ihania
 lämpimiä päiviä, vaikka vähän on satanutkin.

 Onneksi vain vähän.











Koivulassa on korjattu satoa, huikeaa omenasatoa. Keitelty sosetta ja syöty liiaksi asti omppuja!
 Nostin eilen myös osan sipuleista ja keräilin vielä puskissa olleita viinimarjoja. On se vaan niin luksusta, kun voi olla omavarainen, edes vähäsen!



 Ystävällinen naapuri lahjoitti meille huikean määrän perunoita,
 kun heidän maakellarinsa oli jo täynnä.
 Ihan kuolleena niitä perunoita sitten käsin kuokalla kaivettiin.
 Tuumattiin Koivulan isännän kanssa, että enää ei työntekijöiden kunto ole kuin ennen, surkeita piikoja ja renkiä oltaisiin :)
Meillä ei ollut omasta takaa kuin kesäperunaa, joten potut olivat
 tervetulleita.

 Kaivu-urakan jälkeen piti meidän kellaria siistiä,
 ennen kuin sinne voi perunoita viedä.
 Ennen talvea varmaan pitää styroxia vähän vielä lisätä ovien eteen.





Mitähän sitä tänään keksisi?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti