torstai 1. toukokuuta 2014

Suomen lippu

Ihme kyllä, muistin heti aamusta tänään, että lippu pitää nostaa salkoon. 

Löysin vanhempieni luona käydessä mummun vanhan puutarhaoppi-vihon aitasta. Se oli jo vähän kärsinyt kylmäsäilytyksestä, mutta siinä oli paljon hyvää asiaa, suoraan 40-luvulta!
 Lipputangosta sanotaan vihossa näin: 

"Lipputanko on välttämätön. Sitä laitettaessa tulee huomata, että se on koko seutua varten. Sen tulee olla pitkä ja mahdollisimman laajalle näkyvä. Lipputangon ympärystää ei tarvitse istutuksin koristaa. Suomen lipulle on arvokkainta nousta laittamattomasta, suomalaisesta maaperästä." 







Lipputangosta puheenollen, meillä oli viime viikonloppuna pienimuotoinen puutarhaoperaatio talomme vanhan lipputangon jalan kanssa. Se oli aikanaan vaan jätetty pystyyn. Metrin korkea rautajuttu ihan grillikatoksemme vieressä. Isännän kanssa sitä sitten kaivettiin ylös, mutta ei auttanut, ei liikkunut mihinkään. Betonirenkaan alla olikin vielä epämääräinen klöntti betonia ja jotain rautajuttuja. Aamusta soitin sitten isäukolle, että voisikohan hän pyörähtää meillä traktorin kanssa. Ja johan alkoi tapahtumaan. Pieni juttu, mutta olen iloinen, että se on poissa! 








Se lipputangoista, tännään syödään munkkia lippujen liehuessa!

Aurinkoista vappua! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti