Koivulassa ei oo tapahtunut mitään remonttirintamalla. Kovasti odotellaan muuraria. Alkaa olla jo sen verran viileät kelitkin, että Porin Matti- lämmönlähde makkarissa lämpeää vähintään kerran päivässä. Sähköllähän ei voi missään tapauksessa lämmittää. Muurari on luvannu vihdoinkin tällä viikolla tulla. Kovin tuntuu kiireisiä olevan nuo ammattimiehet. Ja kait se vaan on aina niin, että aikataulut pettää kaikilla.
Pian tulee vuosi siitä, kun muutettiin Koivulaan. Ilolla muistelen sitä ensimmäistä aamua omassa kodissa. Olin tullut suoraan yövuorosta muuttohommiin ja tosi myöhään tietysti meni. Ihan ylikierroksilla, mutta seuraavana aamuna oli ihan pakko jo varhain nousta purkamaan tavaroita ja laittamaan kotia.
Aluksi asuminen oli, miten sen nyt sanoisi, aika jännää. Nimittäin hiirten takia. Niitä oli. Ja PALJON. Illalla kun juotiin kahvia vieraiden kanssa, tiskipöydällä juoksi hiiri. Yöllä, kun kävin juomassa, räpiköi yksi hiiri kissan kynsissä ja toinen loikkasi olkapääni vierestä keittiön kaapin päältä. Jos tiskialtaassa oli vettä, oli siellä taatusti aamulla hiiri hukkuneena. Yök! Laskin joskus parin viikon asumisen jälkeen, että parisen kymmentä hiirtä löytyi kissojen jäljiltä raatoina pitkin taloa.
Ihanaa, että voin nyt todeta sen, että tänä syksynä ei yksikään hiiri ole päässyt sisälle asti! Kyllähän nuo kisuliinit joskus niitä sisälle metsästysreissuiltaan kantaa, mutta pääasia on, että ne hiiret eivät majaile enää täällä.
Äkkiä se aika vaan mennä huristelee. Välillä on kuitenkin mukava vaan nauttia siitä hetkestä, mikä on käsillä. Mikäs tässä, valmiissa maailmassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti